14.1.2012 Adonis otti voiton ja kärsi tappion
Adoniksen pelit jatkuivat Laihialla lauantaina kahdella ottelulla. Avausottelussa vastaan tuli sarjan viimeinen joukkue SB Jytky Júrvasta. Ottelu oli tasainen, mutta Jytky onnistui paremmin maaliteossa edeten ottelussa koko ajan johdossa. Adonis pelasi kuin huopatossuilla niin särmätöntä oli pelimme. Kolmanteen erään lähdettiin maalin tappoasemassa 3-4. Ilmo onnistui tasoittamaan kaukaa suoraan Jonin syötöstä. Hetki tästä ja vihulainen joutui katkaisemaan Adonis-syötön korkealla mailalla. Seuranneesta rankkarista Ossi ujutti pelin johtoon. Ottelun loppuhetkillä Adonis pääsi pyörittämään vielä ylivoimalla. Ja loppulukemat 6-4 tehtiin tyhjiin.
Toisessa pelissä vastaan tuli sarjaa johtava Vikings Kristiinankaupungista. Tämä ottelu alkoi tasaisena, mutta vastustaja iski kahdesti omiemme virheistä. 3-0 johtoon Vikings meni uuden maalivahtimme Einon pomputtaessa epäonnekkaasti palloa. Toisen erän päätteeksi Ossi kavensi 3-1 Tommin syötöstä.
Päätös erässä Vikings maalasi kahdesti ja loppulukemiksi 5-2 kavensi Tommi. Viimeiset kaksi minuuttia Adonis pyöritti ilman maalivahtia, mutta tulosta ei näyttävästä pyörityksestä huolimatta nähty.
Adonis on pelannut 5. divarissa nyt 8 peliä ja saldoina on 4 voittoa ja 4 tappiota. Piste / peli tahti on oikeasti ihan hyvä. Ottelut jatkuvat kahden viikon päästä Jurvassa, paskalla kentällä!
1.1.2012 Adonis rynniin seuraavaksi Laihialla!
Adoniksen nimi sarjatulukon kärjessä kesti muutaman viikon, kunnes tappioton putki katkesi. Jurvan leikkikehässä koettiin musertavat tappiota sekä LuJalle että Moramasalle. Molemmat ottelut päättyivät 2-7 tappioon. Kauden 3. turnaus pelattiin Kaskisissa 11.12 ja Adonis pelasi ensimmäisessä ottelussa yhden uransa parhaista peleistä iskemällä ToCon nurin selvästi 8-4. Tunnin odottelun jälkeen vastaan tuli Mousetrap, joka ei jättänyt urheille pelureillemme mitään saumaa. Yksi maali sentään saatiin aikaan, mutta oikeasti joukkeellamme ei ollut mitään jakoa tässä pelissä.
Vuoden ensimmäinen turnee pelataan Laihialla 14.1 missä ollaan vuosien aikaan nähty monenlaista showta sekä kentällä että pelikentän reunamilla. Ilmaveivaus lienee nyt koettu eikä sitä enää tarvi Laihian mummoille esitellä. Ensimmäisessä pelissä klo 11 kohdataan Jurvan Jytky, joka kaadettiin ensmmäisellä kierroksella 7-3. Toisessa pelissä klo 15 lähdetään kaatamaan meille vielä voittamatonta Vikingsiä.
22.12.2012 Ropponen possukuurille!
Adoniksen perinteinen joulukinkku sähläys pelattiin joulua edeltävänä torstaina tTennis Centerillä. Tiukkojen vaiheiden jälkeen pelit saatiin rakottua ja kinkut arvottiin siten, että voittajajoukkeen pelaajien mailat istutetettiin lihamyllyyn (Aape syli), joka linkosi mailata kohti peräseinää. Pisimmälle lensi ja liukui Jessen maila, jolle siis reilun kilon valmiskinkku.
ISO potkallinen aito suomi-kinkku arvottiin sitten kaikkien paikalle saapuneiden pelaajien kesken siten, että yksi vuorollaan nostettiin arpalipuke pussista. Kun kaksi viimeistä nimilapuua oli jäljellä pyörittipääarpoja Aape niistä paperipallot ja työnsi ne arvontakoneena toimineeseen nenäänsä. Tuhahdus ulos ja voittaja-arpa ryntäsi ekana ulos kohti kentänpintaa: ROPPONEN.....

Näin Mikael Ropponen liitettiin pitkään perinteikkääseen kinkkujen voittajakaartiin. Viime vuonna ison kinkun voitti Jesse.
4.12.2011 Pelaajien kuvat lisätty ja linkitety siirretty pelaajaluetteloon nimen alle
27.11.2011 Adonis yski tehottomana Jurvassa 5. div turneessa!
Adoniksen nimi sarjatulukon kärjessä kesti muutaman viikon, kunnes tappioton putkin katkesi Laihian Luja käsittelyssä. Ahtaassa boxiss ei mikään onnistunut ja selvä 2-7 tappio niskaan!

Janne Peräkorpi vauhdissa Jurvan tanssiparketilla. Ihan paska halli!
Toisessa pelissä Moramasa oli pitelemätön ja lopputulos sama kuin aamun ekassa matsissa. Tästäm ei ole kuin yksi suunta------> TAISTELUA ja 11.12 uutta matoa koukkuun!!!
Kauden 3 ensimmäistä ottelupäivää tieodossa
SSBL:n haarakonttorissa ollaan työstetty nyt tämän vuoden turnausten otteluohjelmat.
Pelit jatkuvat 26.11 Jurvan liikuntahallilla:
klo 11 Adonis - FBC Luja klo 14 Moramasa - Adonis
11.12. Kaskisissa:
klo 15 Adonis - ToCo klo 17 Mousetrap - Adonis
Kausi alkoi voitollisena
Adonis aloitti kolmannen 5. divarikautensa komeasti Ylistarossa. Kauden avaava ottelu on SB Jytkyä vastaan ja Adonis hoiteli Jurvalaaset komeast 7-3. Toisessa pelissä vastaan tuli 4. divarista pudonnut Remix, joka nujerrettiin lopulta komeasti 9-4. kahden pelin jälkeen Adonis johtaa lohkoaan paremman maalieron turvin. Adoniksen lisäksi ilman pistemenetyksiä on enää Vikings.
Kausi 2011-2012 alkaa - tässä kausibudjetin esittely
Kauden aikana Adonis ottaa osaa kahteen sarjaan:
Salibandyliiton 5. divariin : pelejä kertyy xx
ja Aurinkoliigan 2. divariin: pelejä kertyy xx
Lisäksi Adonis treenaa kahdesti viikossa:
Kauppis klo 18.30-19.45
Tennis Center to 21-22.30
Alustavat Kustannukset kaudella 2010-2011
5. divari -> 1000 euroa + tuomarimaksut 18 x 22 = 1400 e
Aurinkoliiga -> 400 euroa + 13 x 20 et maksut = 660 e
harjoittelu maksaa:
Roller: 144 e/kk * 9 (syyskuu-toukokuu) =1296 e
Tennis Center 204 e/kk * 9 (syys-touko) =1836 e
Eli yhteensä 5192 euroa joka jaetaan pelaajien kesken. Näin esim 20 pelaajalla jaettuna se tekee 260 euroa / ukko. Sen verran sponsoritukea tulemme hankkimaan, että 200-225 euroa on todennäköinen kausimaksu/ pelaaja. Se jakautuu siten että 100 euroa maksetaan kauden alussa kauden aloitusmaksuna elokuun loppuun mnnessä ja sen jälkeen 75 euroa joulukuussa. SEn jälkeen tilanteen mukaan helmkuussa loput. Maksun ehtona on se, että jokainen sen maksaa. Vapaamatkustajia emme tällä kaudella pidä mukana.
Sponsoreita otamme jatkossakin vastaan. Jos saat hankittua sponssin, saat itse hankkimastasi summasta 50% oman kausimaksun kuittaamiseen. Kysy Aapelta jos olet aikeissa hankkia sponssin.
Maksa maksu Adoniksen tilile : 313110-412647. Laita viestiksi oma nimesi. Voit maksaa myös kerralla enemmän, joka huomioidaan kauden maksuissa.
17.8 Adoniksen syksyn infoa. Lue huolella!!
No niin. Kausi on saatu taas alkuun ja uutta on todella tulossa. Meistä sählääjistä tuli virallinen yhdistys nimeltä Salibandyseura Adonis Vaasa.
Harjoittelu jatkuu ensi viikosta tiistaisin Rollerilla. Siis alkaen 5.9 klo 20.-21.30. Viimeinen vuoro on 27.10 eli vuoroja on noin 7 kpl. Nämä ovat futareiden talvivuoroja joille pääsemme alkusyksyksi.
Sen jälkeen alkaa normaalit kausivuorot 3.11 eli sama tuttu tiistain vuoro 16-17. Nämä kaikki vuorot ovat siis Rollerilla....Kartoitamme vielä yhden paremman iltavuoron mahdollisuutta.
Kilpailutoiminta alkaa syyskuussa. Olemme päättäneet osallistua joukkueen kahteen kilpasarjaan hauskanpidon varmistamiseksi. Ensiksikin osallistumme Salibandyn Aurinkoliigaan. Uutena joukkueen meille sopiva sarjataso on 2.divisioona. Kaikki pelit pelataan Vaasassa. Pääosin kauppiksella.
Toinen mielenkiintoinen haaste on osallistuminen Salibandyliiton 5. divisioonaan. Pelit pelataan Vaasassa ja sen lähikunnissa. Kokemuksesta voin sanoa, että nämä pelit sytyttävät aivan uudella tavalla joukkueen kuin joukkueen.
Näitä kahta sarjaa pelataan rinnaikkain talven ajana. Aurinkoliigan organisaattori huolehtii, ettei sarjat mene päällekkäin. Näiiden kahden sarjan pelien yhteismääräksi tullee 25-30 peliä. Pelit ajoittuvat syyskuun lopun ja maaliskuun alun väliin ja tuovat pimeään talveen sähköä ja elämyksiä.
Talous alkaa hahmottua pikkuhiljaa Kuluja tulee harjoitusvuoroista, osallistumaksuista sarjoihin sekä erotuomarimaksuista.
Kilpasarjat maksavat: Aurinkoliiga 400 euroa ja Salibandyliiton 5. divari noin 800 euroa. Lisäksi salibandyliiton jäsenmaksu on 200 euroa/ vuosi. Summat ovat ihan kohtuu isoja, mutta kun meitä pelaajia on 15-20, niin eipä noista muodostu mitään isoja summia /ukko/ elämys. Arviolta koko kausi kaikkine elämyksineen maksanee noin 225-280 euroa / ukkoa. Mutta tuo on vain arvio ja sitä pienentää jokainen euro, joka saadaan mainoksista. Mainoksia voitte kukin myydä peliasuun.
Kauden avausmaksu on jokaiselta 100 euroa. Sillä maksetaan nämä syksyn salivuorot ja hoidetaan nuoita kilpailumaksuja. Yrittäkää maksaa avausmaksu mahdollisimman nopeasti, sillä noista sarjoista on maksulaput jo saapuneet. Maksu on hoidettava kuitenkin viimeistään 31.8 mennessä. Maksa maksu Adoniksen tilile : 313110-412647. Laita viestiksi oma nimesi.
Seuraava maksu on erääntyy vasta 1.12. Yhtään ylimääräistä rahaa ei tulla keräämään. Harrastusmaksulla katetaan salivuorot, jokunen pallo sekä muut kulut...kotisivu, pankki, ...sauna iltaa pidetään kun ensimmäiset kilpasarjan pelit on pelattu. On sitten spekuloitavaa lauteilla...saunailtaa odotellessa....
Niin ja ainakin alkuun Adoniksen mottona on: "pidetään hauskaa yhdessä!!!"
A-P Laitalainen 0400-850700 email:aape@rhaoy.fi
|